Hyvää Joulua ja Menestystä vuodelle 2016!

Extraajat toivottaa kaikille asiakkailleen, työntekijöilleen sekä yhteistyökumppaneilleen

Hyvää Joulua ja Menestystä Vuodelle 2016!

Joulumuistamisiin tarkoitetut varat lahjoitimme tänä vuonna Hope Ry:lle

http://www.extraajat.com/joulukortti/

Extraajat palvelee myös joulunpyhinä – jokaisena päivänä 24 h numerossa 010 2797 800

27% Extraajista vakinaistuu kaupan alalle!

Lähdön syyt

Työsuhteen päättyessä Extraajien toimintatapoihin kuuluu lähtettää jokaiselle työntekijälle ns. lähtökysely. Kattavassa kyselyssämme kysymme muun muassa työsuhteen päättymisen syytä. Olemme ylpeitä huomatessamme vastausten olevan meillä työskentelevien kannalta erittäin positiivisia.

Työsuhteen päättymisen syyksi 27,49% vastaajista on ilmoittanut vakituisen työn kaupan alalla. Vakituisen työn muulta alalta on saanut 22,68% vastaajista. Lähtökyselyyn vastanneista Extraajien työntekijöistä siis yli neljäsosa työllistyy vakituiseksi kaupan alalle. Luku on toimialaamme nähden poikkeuksellisen suuri. Tätä selittää tietysti se seikka, että Extraajat on erikoistunut toimittamaan vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Erikoistuminen on auttanut meitä luomaan ylivoimaisen palvelukonseptin sekä tehokkaan ja perusteellisen koulutuskonseptin. Nämä asiat yhdessä antavat työntekijöillemme erittäin hyvät valmiudet vakinaistua asiakasyritystemme palvelukseen.

Lisätietoja:
Jussi Siiriäinen
toimitusjohtaja
p. 050 311 4921
jussi.siiriainen@extraajat.com

Haemme Kassa/myyjiä uusiin Alepoihin!

Haemme nyt uusiin HOK-Elannon Alepa myymälöihin työntekijöitä Vantaan ja Keski-Uudenmaan alueelle. Uusia myymälöitä avataan helmi-kesäkuussa 2016.

Extraajat vastaa rekrytoinnista ja työsuhteen aloituksesta. Alussa tulet työskentelemään Extraajien kautta ja työhön perehdytys tapahtuu Alepan kummimyymälässä, sekä muissa Alepoissa.
Siirtyminen lopulliseen toimipisteeseen tapahtuu sitten, kun uusi myymälä avataan.

Työajat sijoittuvat aamu-,ilta-, ja viikonloppuvuoroihin. Haemme työhön myyjiä 20, 30 ja 37,5 viikkotuntisopimuksilla.

Lue lisää

Extraajille myönnetty Henkilöstöpalveluyritysten Liiton auktorisointi

Extraajille on myönnetty Henkilöstöpalveluyritysten Liiton (HPL) auktorisointi. Auktorisointi on merkki siitä, että yritys sitoutuu noudattamaan liiton eettistä toimintaa korostavia sääntöjä ja periaatteita.

Auktorisoinnin myöntämiselle on asetettu tiukat vaatimukset ja auktorisoituja yrityksiä valvotaan yrityksiin tehtävien tarkastusten avulla. Auktorisoinnissa korostetaan työnantajavelvoitteista huolehtimista ja alan toimintaperiaatteiden ja suositusten noudattamista.

Lue lisää autorisoinnista: www.reilujavuokratoita.fi