Artikkelit

Tunti päivässä maksaa 6500 euroa vuodessa

Päivittäistavarakaupoissa on kautta historian tehty työsopimukset pääosin siten, että niissä määritellään viikkotunnit viiden tunnin tarkkuudella. On 15, 20, 25 viikkotunnin sopimuksia jne. Todella harvoin kuulee sopimuksesta, jossa viikkotyöajaksi on sovittu esimerkiksi 13,5 tuntia. Toki poikkeuksiakin on olemassa.

Se, että sopimukset tehdään viiden viikkotunnin tarkkuudella pohjautuu aikaan, jolloin moni muukin kaupan toiminto ja prosessi tehtiin aivan eri tehokkuudella.  Lue lisää

Pia Falck vuoden työntekijä 2015

Pia Falck

Kuvassa Extraajien toimitusjohtaja Jussi Siiriäinen sekä vasta palkittu Pia Falck.

Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy:n vuoden 2015 työntekijäksi on valittu Pia Falck.

Perusteluina mainittakoon muun muassa se, että Pia on ollut Extraajien luottopakki alusta lähtien. Pian asenne ja työmoraali on vertaansa vailla, ja tämä näkyy myös asiakkaiden antamissa palautteissa. Pia on erittäin kysytty työntekijä asiakkaidemme keskuudessa. Palkinnoksi Pia sai 500 euron bonuksen seuraavaan palkkaan.

Extraajat onnittelee Piaa!